Ihmisten kokoisille ideoille!

KESKIPISTE-LEADER RY  on maaseudun
kehittämisyhdistys toiminta-alueenaan
Haapajärven, Haapaveden, Kärsämäen,
Nivalan, Pyhännän, Pyhäjärven,
Reisjärven ja Siikalatvan kunnat.

Etusivulle

vuoden Leader-hanke 2018

Villa Korkatti, Haapavesi

Kiertävä pöllöpatsas luovutettiin yhdeksättä kertaa alueen aktiiviselle toimijalle. Palkinnon saamisen edellytyksenä on ollut, että palkittava toimija tai hanke on tehnyt jotain hieman muista poikkeavalla tavalla tai jotain, mikä on vaatinut erityisen paljon ponnisteluja, rohkeutta ja päättäväisyyttä. Vuonna 2018 näillä perusteilla palkittiin Villa Korkatti Haapavedeltä Vuoden Leader –yrityksenä.

 

Nuoret yrittäjät ovat tehneet rohkeaa ja ennakkoluulotonta kehittämistyötä uusien palveluiden luomiseksi alueelle. Villa Korkatin tilat on kunnostettu kahden vuoden aikana (mm. majoitustilat, keittiö, ulkovuori, ulkorakennukset) ja hankittu pitopalvelu- ja majoitustoiminnassa tarvittavaa kalustoa Leader-tukea hyödyntäen. Samalla yrittäjät ovat tehneet paljon töitä Villa Korkatin konseptin ja palveluiden luomiseen. Yritys tekee myös paljon yhteistyötä muiden paikallisten toimijoiden kanssa. Villa Korkatti kehittää toimintaansa edelleen mm. kansainvälisten vieraiden houkuttelemiseksi uusien hankkeiden avulla. Yritys sai myös valtakunnallista näkyvyyttä TV5-kanavan Elixir-ohjelmassa, kun Haapavedellä järjestettiin iso polkujuoksutapahtuma syksyllä 2017 (Youtube )

 

Facebook
Keskipiste-Leader - Uutiset - RSS
Tulosta tämä sivu